Kantaäiti vanheni päivä päivältä ja kävi silti töissä. Hän panosti tosissaan työntekoon ja pian talon edustalle kurvasikin limusiini, jolla Kantaäiti vietiin töihin. Tämä olikin hyvää mainosta perheelle ja naapurit katselivat kateellisina vierestä. Kantaäidin elämä tuntui rullaavan eteenpäin todella hyvin.

 

Tätä onnellista elämää ei kuitenkaan jatkunut kauan, Kantaäidin ja Viikatemiehen tapaamista ei voitu välttää. Työnteolla on myös haittapuolensa, sillä kukaan ei ollut paikalla anomassa armoa Viikatemieheltä. Armas oli töissä ja Sylviira koulussa. Kantaäiti oli oman onnensa nojassa.

 

Kun Armas ja Sylviira saapuivat kotiin, he löysivät vain hautakiven etupihalta. Kantaäitiä sureva perhe päätti parintörahoilla pystyttää haudalle arvoisensa paikan. He rakensivat sen takapihalle, jossa Kantaäidin sielu sai levätä rauhassa. Tästä paikasta tuli kaikille pyhä.

 

Aluksi kukaan ei uskaltanut mennä haudalle, he yrittivät sulkea surun mielestään. Lopulta Armas alkoi vierailla haudalla joka yö. Hän itki hiljaa ja mietti miksi naisen piti kuolla. Armas myös syytti itseään koska ei ollut paikalla kuoleman hetkellä. Hän yritti kuitenkin esittää pirteää ja käydä töissä taatakseen Sylviiralle hyvän nuoruuden.

 

Armas yritti saada lohdutusta entiseltä työtoveriltaan. Heidän ystävyytensä syveni nopeasti ja Armas pohti jo yhteenmuuttomahdollisuuksiakin. Nainen tuntui olevan samaa mieltä, hän oli kuulemma pitänyt miehenstä jo kauan aikaa. He päättivät kuitenkin odottaa vielä hetken ennen mahdollista muuttoa.

 

Mahtoiko Kantaäiti aistia tapahtuneen maatessaan arkussa? Voi hyvin olla, sillä heti seuraavana yönä Armas joutui kohtaamaan kuolleen vaimonsa haamun. Haamu vaelsi koko yön tontilla ja piinasi Armasta. Mies oli täysin paniikin vallassa. Tämän täytyy olla jokin enne, Armas ajatteli.

 

Jatkaako Armas suhdettaan vai herättikö tämä tapahtuma hänet todellisuuteen?

Lapset kasvoivat huimaa vauhtia ja olivatkin jo teini-iässä. Kantaäidille oli monta kertaa suositeltu eläkkeelle jäämistä, mutta hän halusi itsepäisesti käydä töissä. Armas oli entistäkin omistavaisempi Melissaa kohtaan ja halusi suojella tätä niin kauan kuin mahdollista. Melissa oli kuitenkin kuullut puhuttavan Stenvallin yliopistosta ja oli päättänyt hakea sinne opiskelemaan. Armas ei kuitenkaan tukenut tytärtään koska oli kuullut hurjia tarinoita kyseisestä yliopistosta. Armas oli lujasti päättänyt tehdä Melissasta perijän vaikka tyttö itse ei tätä halunnut. Niinpä Melissa otti ohjat omiin käsiinsä ja haki salaa yliopistoon. Muutaman päivän kuluttua hän sai vastauksen, että oli saanut paikan koulusta. Enää oli keksittävä pakosuunnitelma. Melissa tilasi keskellä yötä taksin ja livahti sillä salaa pois kotoa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

 

Seuraavana aamuna Armas löysi jääkaapin ovesta lapun, johon Melissa oli kirjoittanut lähteneensä yliopistoon. Armas suuttui tyttärelleen, eikä ottanut tähän yhteyttä koko opiskeluaikana. Sylviiraakaan ei tämä ratkaisu miellyttänyt, sillä hän olisi itse halunnut yliopistoon. Perheen rahat riittivät vain yhden lapsen opiskelujen kustantamiseen ja tämä lapsi nyt sattui olemaan Melissa.

Pian tämän kaiken jälkeen Kantaäiti päätti puhua Sylviiran kanssa.

 

 

 

"Olet varmaan huomannut, että olen tullut vanhaksi…" Kantaäiti selitti, kunnes Sylviira keskeytti hänet. "Ei sitä voi olla huomaamattakaan", tyttö sanoi ivalliseen sävyyn. Kantaäiti kuitenkin jatkoi piittaamatta keskeytyksestä: "Olimme siis ajatelleet perijäksi Melissaa, mutta olosuhteiden pakosta perijä oletkin sinä." Sylviira hämmästyi kuullessaan tämän ja sanoi: "Mutta sehän tarkoittaa että…"

 

 

 

Kuinka Sylviiran käy perijänä? Entä kuinka sujuu Melissan elämä yliopistossa?

Monien vitsailutuokioiden ja pitkien puhelinsoittojen jälkeen Kantaäiti uskaltautui lähestymään Armasta lähemmin. Hän kokkasi maittavan aterian ja heti sen jälkeen pyysi miestä muuttamaan kanssaan yhteen. Armas suostui ja halusi heti kihloihin Kantaäidin kanssa. Armas sopeutui nopeasti uuteen kotiinsa ja päätti etsiä töitä. Jonkin ajan kuluttua Armas ja Kantaäiti päättivät hankkia ensimmäisen yhteisen lapsen. Kantaäidin raskaus sujui ongelmitta, vaikka häntä hieman harmitti töistä poisjääminen. Pian lapsi jo syntyikin ja tuoreet vanhemmat olivat hyvin iloisia nähdessään terveen tyttölapsen. Vaikka Kantaäiti olikin onnellinen saadessaan oman lapsen, oli hän pettynyt lapsen ollessa tummaihoinen. Tytön nimeksi vanhemmat päättivät antaa Sylviira, koska se kuulosti heidän mielestään todella kauniilta. Armas otti tehtäväkseen hoitaa Sylviiraa Kantaäidin toipuessa synnytyksestä. Mutta Armas ei osannut odottaa Kantaäidin suunnittelevan toista lasta. Kantaäiti oli nimittäin aina halunnut perintönsä menevän vaaleaihoiselle. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Eräänä iltana kun Sylviira oli laitettu kehtoonsa nukkumaan, ehdotti Kantaäiti miehelleen toisen lapsen hankkimista. Armas oli hieman kummissaan, sillä hän ei ollut edes ajatellut toista lasta. Kantaäiti kuitenkin kertoi vanhuutensa lähestyvän ja että hän oli aina halunnut toisenkin lapsen. Armas ymmärsi asian ja suostui. Oli Kantaäidin toisen raskauden aika ja hän toivoi kovasti lapsen olevan valkoinen. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan perheeseen syntyi toinen tummaihoinen tyttölapsi joka sai nimekseen Melissa. Perheessä oli nyt kaksi pientä lasta, jotka kilpailivat vanhempiensa huomiosta. Sylviiran opettaminen jäi täten vähemmälle huomiolle.

Jonkin ajan kuluttua Sylviira kasvoi kouluikäiseksi lapseksi, Melissa taaperoksi ja Kantaäiti vanhukseksi. Armas oli viisastunut ensimmäisestä lapsesta ja opetti Melissan käymään potalla, puhumaan ja kävelemään. Sylviira toi koulusta kympin todistuksia, muttei siltikään saanut toivomaansa huomiota.

 

Onnistuuko Sylviira koskaan saavuttamaan vanhempiensa suosiota?

 

 

Silloin oli sumuinen ilta, aurinko paistoi matalalta ja Kantaäiti istui paikallisessa kahvilassa miettimässä. Hän mietti omaa elämäänsä ja mitä tekisi sillä. Kantaäiti oli hetki sitten pakannut viimeisetkin tavarat lapsuudenkodistaan. Muutto omaan kotiin oli väistämätön, sillä hänen vanhempansa oli juuri siirretty vanhustenkodin hoitoon. Kantaäiti selasi pöydällä lojuvia esitteitä, joista mielenkiintoisin oli Kaunialaa mainostava lehtinen. Hän ei kuitenkaan ollut tehnyt vielä mitään lopullista päätöstä muuton suhteen. Hän oli epävarma koko muuttoideasta, tämä olisi kuitenkin yksi hänen elämänsä tärkeimmistä päätöksistä. Kantaäiti katseli auringonlaskua lumoutuneena, tällaisia hetkiä hän halusi kokea useammin. ”Veronalassa kaikki on mahdollista!”, luki suurilla kirjaimilla Veronalan mainoksessa. Sillä hetkellä Kantaäiti oli varma muutostaan Veronalaan.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ei tämä voi olla totta, ajatteli Kantaäiti taksin jättäessä hänet määränpäähän. Hänen ostamansa tontti oli niin suuri, että naapurien suuret talotkin olivat vain pieniä pisteitä kaukaisuudessa. Kantaäiti huokaisi syvään ja purki muuttolaatikoita miettien, mihin hänen rahansa mahtoivat riittää. Lompakosta nimittäin löytyivät vaivaiset 4800 simelonia, sillä ei kovin montaa seinää pystytettäisi. Rahaa oli saatava ja äkkiä. Kantaäiti ei ollut kuvitellut oman elämänsä alkavan ollenkaan näin, omissa kuvitelmissaan hän oli hienon kartanon tyytyväinen omistaja. Tämän sijasta hänellä oli yksi ainut seinä ja muutama tarpeellinen kaluste. Kantaäiti suorastaan ryntäsi sanomalehdelle, josta hetken etsittyään löysi työpaikkailmoituksia. Ainut työ jota hän pystyi edes harkitsemaan, oli politiikka-alalla. Pian alkeellisen näköinen auto tulikin noutamaan hänet töihin.

 

Työpaikka osoittautui hyvinkin tuottoisaksi, sillä Kantaäiti sai mukavasti ylennyksiä. Työtä niiden eteen oli tehtävä, mutta se ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Itse asiassa Kantaäiti oli niin uppoutunut työntekoon ja ylennysten haalimiseen, ettei ollut edes miettinyt miesasioita. Vastaus tähän ongelmaan saapui postin mukana. Kantaäiti vietti yhtä rentouttavista vapaapäivistään, kun näki ikkunasta postin saapuvan. Postia toi eräs komea tummaihoinen mies, johon Kantaäiti halusi välittömästi tutustua. Jo pienen rupattelun jälkeen hän tiesi miehen, Armas Turpeen, olevan juuri oikea hänelle.

 

 

Uskaltaako Kantaäiti tutustua mieheen lähemmin vai jäävätkö he vain hyvänpäiväntutuiksi?

Kuulin siis legacy challengestä ystävältäni, joka oli erittäin innostunut ideasta. Päätin kokeilla, millaista olisi pelata ilman koodeja ja saada pelattua kymmenen sukupolvea läpi. Aloitin siis pelaamisen luomalla Veronalaan naisen joka sai nimekseen Kantaäiti Haaste. Tästä jo voi päätellä pelaajan rajattoman mielikuvituksen. Pelasin jonkun aikaa kunnes kuulin nettissä toimivista blogeista, jonne pelaajat kirjoittavat tarinaa pelaamisestaan. Luin joitain tällaisia blogeja ja huomasin olevani myöhässä. Kirjoittajilla oli usein kuvia pelinsä eri vaiheista, minä taas en ollut ottanut juuri yhtäkään kuvaa. Harmistuin, mutta kokemuksen opettamana aloin räpsiä kuvia hyvinkin aktiivisesti. Tästä syystä siis pelaamisen alkuajoilta ei ole minkäänlaista kuvamateriaalia.

Aloitan kuitenkin kirjoittamisen piakkoin ja toivon, että pystytte nauttimaan perhe Haasteen elämästä.