Silloin oli sumuinen ilta, aurinko paistoi matalalta ja Kantaäiti istui paikallisessa kahvilassa miettimässä. Hän mietti omaa elämäänsä ja mitä tekisi sillä. Kantaäiti oli hetki sitten pakannut viimeisetkin tavarat lapsuudenkodistaan. Muutto omaan kotiin oli väistämätön, sillä hänen vanhempansa oli juuri siirretty vanhustenkodin hoitoon. Kantaäiti selasi pöydällä lojuvia esitteitä, joista mielenkiintoisin oli Kaunialaa mainostava lehtinen. Hän ei kuitenkaan ollut tehnyt vielä mitään lopullista päätöstä muuton suhteen. Hän oli epävarma koko muuttoideasta, tämä olisi kuitenkin yksi hänen elämänsä tärkeimmistä päätöksistä. Kantaäiti katseli auringonlaskua lumoutuneena, tällaisia hetkiä hän halusi kokea useammin. ”Veronalassa kaikki on mahdollista!”, luki suurilla kirjaimilla Veronalan mainoksessa. Sillä hetkellä Kantaäiti oli varma muutostaan Veronalaan.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ei tämä voi olla totta, ajatteli Kantaäiti taksin jättäessä hänet määränpäähän. Hänen ostamansa tontti oli niin suuri, että naapurien suuret talotkin olivat vain pieniä pisteitä kaukaisuudessa. Kantaäiti huokaisi syvään ja purki muuttolaatikoita miettien, mihin hänen rahansa mahtoivat riittää. Lompakosta nimittäin löytyivät vaivaiset 4800 simelonia, sillä ei kovin montaa seinää pystytettäisi. Rahaa oli saatava ja äkkiä. Kantaäiti ei ollut kuvitellut oman elämänsä alkavan ollenkaan näin, omissa kuvitelmissaan hän oli hienon kartanon tyytyväinen omistaja. Tämän sijasta hänellä oli yksi ainut seinä ja muutama tarpeellinen kaluste. Kantaäiti suorastaan ryntäsi sanomalehdelle, josta hetken etsittyään löysi työpaikkailmoituksia. Ainut työ jota hän pystyi edes harkitsemaan, oli politiikka-alalla. Pian alkeellisen näköinen auto tulikin noutamaan hänet töihin.

 

Työpaikka osoittautui hyvinkin tuottoisaksi, sillä Kantaäiti sai mukavasti ylennyksiä. Työtä niiden eteen oli tehtävä, mutta se ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Itse asiassa Kantaäiti oli niin uppoutunut työntekoon ja ylennysten haalimiseen, ettei ollut edes miettinyt miesasioita. Vastaus tähän ongelmaan saapui postin mukana. Kantaäiti vietti yhtä rentouttavista vapaapäivistään, kun näki ikkunasta postin saapuvan. Postia toi eräs komea tummaihoinen mies, johon Kantaäiti halusi välittömästi tutustua. Jo pienen rupattelun jälkeen hän tiesi miehen, Armas Turpeen, olevan juuri oikea hänelle.

 

 

Uskaltaako Kantaäiti tutustua mieheen lähemmin vai jäävätkö he vain hyvänpäiväntutuiksi?